Olen viimeiset pari viikkoa nyt virallisesti mättänyt vähintäänkin joka toinen päivä karkkia, pastaa, leipää ynnä muuta sontaa. Olen myöskin virallisesti jälleen kirotun kymmenykseni yläpuolella. Avokki tuntuu inhoavan minua tai karttelevan, ei tahtoisi minun olevan paikalla tai varmaankaan edes olemassa. Se on muuttunut. Emme osaa puhua.
Tänään vihdoin pidän sen kauan aikomani paastopäivän ja palaan normaaliin elämääni. Tässä nyt on kuitenkin parin viikon sisällä ollut tenttejä ja muita rasittavia opiskelu- yms. velvoitteita (tuli se kirje kelaltakin opintojen liian hitaasta etenemisestä), eikä opistolla käynti ole ollut niin säännöllistä kaikkien maailman peruutusten ja kurssien loppumisen vuoksi.
Pyrin ottamaan tavoitteekseni käydä päivittäin edes tunnin pituisella kävelylenkillä, hölkkä tai juoksu vaatii minulta erityistä suunnittelua ja psyykkausta kun en moisesta oikein nauti. Omistan vain yhden parin urheilurintsikoita (en ole saanut toisia ostetuksi pihiyttäni), enkä jaksa niidenkään kanssa räpeltää, mikä entuudestaan nostaa kynnystä lähteä hikilenkeille.
Masentaa ja stressaa. Inhoan itseäni entistä enemmän tämän kahden viikon kurittomuuden vuoksi. Mättöä eikä mitään korvaavaa toimintaa kuten liikuntaa tai paastoa välissä. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada nyt edes tuon liikunnan aloitettua. Hiilarihimoa vastaan en vieläkään osaa taistella, mutta yritän opetella sitä uudelleen. Ei mitään uutta siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti