Hiilarihimo yltyi ja valtasi mieleni niin, että järkeni ja tilanteentajuni sumeni täysin. Pian olin syönyt jo kahdeksan moista leipää ja olin lämmittämässä itselleni hyvin juustoista makaronimössöä ison annoksen. Muistan miettineeni tupakalla käymistä. Pian sitten kourassani olikin hätävaraherkkuni, jogurttia kaakaojauheella. Tosin tätäkään ei ollut pitkään enää muuta kuin lautasten reunoilla julistamassa maailmalle, mitä olenkaan tehnyt.
Näin siis käynnistyi päiväni täydellisellä epäonnistumisella. Tyhjentymisestä ei tullut mitään, säälittävää kakomista ja tiputtelua vainen. Puolen tunnin päästä pitäisi lähteä koululle, mutta tahtoisin vain jäädä kotiin apatiseeraamaan, inhoamaan itseäni, hoitamaan rästihommia ja nukkumaan. Niinpä niin, olisin voinut vaikka vielä nukkua tunnin torkut sen sijaan että ahmin päälle kuusikymmentä minuuttia vailla järjen häivää.
Kuitenkaan en sinänsä voisi olla menemättä: pitää hakea muutama oppimatsku joltain opettajalta ja kaksi luentoa kuuluisi myös päiväohjelmaan. Tällä hetkellä vain ahdistus on niin kova, että hädin tuskin pystyn kuvittelemaan lähteväni ulos ovesta istumaan ja kirjoittamaan kynä sauhuten neljän tunnin ajaksi. Lisäksi ulkona on hyytävän kylmä ja matkallani opistolle olisi vielä sellainen miljoonan kilometrin mittainen silta, jolla tuuli lähes pysäyttää liikkumisen kelillä kuin kelillä.
Ahdistuskierre: söin liikaa ja ahdistaa, pitäisi liikkua mutta opistolle lähtö ahdistaa, tahtoisin nukkua mutta pitäisi mennä opistolle ja omatunto soimaa ja oma saamattomuus ahdistaa vielä enemmän. Katsotaan nyt, kuinka käy.
Vihaan itseäni. Kuinka saatoin antaa näin käydä... huomenna pitäisi vielä ehkä ryypätäkin. JES.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti