Mielen mutkia muistoihin

Elämässäni ilmeisesti vallitsee tällä hetkellä uudenlainen vire ja asenne, jonka koen vaikuttavan positiivisesti toimintaani ja päänsisäiseen maailmaani. Olen omaksunut tai vähintäänkin omaksumassa vanhaa tuttua mottoa "älä jätä sitä huomiseen, minkä voit tehdä jo tänään". Tottakai totuttelu vie aikansa, mutta perusperiaatteen olen jo sisäistänyt; itsen repiminen pois tutuista rentoutumiskeinoista (television tai netin tuijottelu) on vielä työn alla. Tästä todisteena tämä hetki: pitäisi kirjoittaa analyysiä, mutta sen sijaan kirjoitan ajatuksiani julki...

Tahdoin vain tehdä itselleni merkinnän jonnekin varmaan paikkaan eritoten siitä, että tänään, varmaankin ensimmäistä kertaa elämässäni sitten itsenäisen ajattelun alkamisen, kieltäydyin syömästä täysin omatoimisesti. En syönytkään eväslounastani, sillä minun ei tehnyt mieli enkä liioin nälkääkään kehossani tunnistanut. Täysin uusi tunne: pystyn itsenäisesti vaikuttamaan toimintaani! Tämä toki on itsestäänselvyys kaikille perustavalta luonteeltaan funktionaalisille ihmisille, mutta minulle, BEDinsekaista syömishäröilyä jo seitsemättä vuotta toimittaneelle, tämä on SUURI askel kohti ahdistamattomampaa elämää.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö kehoni ylitsepursuavaisuus sekä tekemättömät työt ahdistaisi minua.  Vaikka aamupainoni on pienimmillään koskaan, en huomaa muutosta parin kilon takaiseen olemukseen, jota ylläpidin melko pitkään. Kasvoni, käteni, jalkani tai vatsani eivät ole kaventuneet, vain vaaka näyttää pienempää lukemaa. Olenkin itseäni kironnut siitä, kun lopetin hölkkäämisen aloitusyrityksen kesken, sillä senaikaista reisien tilaa ei ole enää, vaikka anaerobinen liikuntani on pysynyt ainakin jokseenkin ennallaan. Liikunnasta en kuitenkaan jaksa enää stressata. Mikä ei toimi mulla, ei vain toimi. En erityisemmin nauti kävelystä, vaikka sitä tulee tilaisuuden tullen harjoitettua. Kunhan jotenkin liikun, en sen suuremmin ala itseäni soimata. Tämän vuoksi talvi jo kauhistuttaa - en varmasti liiku senkään vertaa hyötyliikuntaa kuin nyt. Pitää kehitellä varasuunnitelmia.

Noh, nyt kun jälleen sain vähän purettua ajatuksiani, palaan analyysin tuskaisen vääntämisen pariin. En saa nukutuksi yöllä, jollen tee sitä edes puoliväliin.

P.S. Viimeisen puolen vuoden aikana olen huomannut tekeväni entistä enemmän maku- sekä hajuhavaintoja: nytkin kämpässä tuntuu tuoksuvan makaronilaatikko, ja luulen tuon tuoksun tulevan alakerran kämpästä. Makuhavainnoista sen verran, että välillä tupakansavukin saattaa maistua tietynlaisen teen yhteydessä smurffikarkeilta o.O Hajuaisti siis tuntuu terävöityneen, makuaisti sekoittuneen (jokseenkin myös kadonneen, en maista teelusikallista chilirouhetta...) Liekö normaalia.