Oppimattomuus on synti

Ihmiset, jotka eivät opi virheistään tai muutenkaan tekemisistään, pitäisi tuomita ikuiseen kadotukseen, eli näiden ihmisten pitäisi vain lakata olemasta. Jos he toistavat alituiseen samoja virheitä, aiheuttavat he joko itselleen, muille tai sekä itselle että muille ihmisille alinomaan tuskaa.

Oppimattomuudesta tuomittaessa mun pitäisi syntyä yhteensä miljoona kertaa ja joka kerta vaan katkaista elämä tosta noin vain. Niin paljon olen tehnyt elämässäni virheitä, joista en ole oppinut, että ansaitsisin monenkertaisen elämänlopettamisrangaistuksen. Lopulta totta kai lakkaisin kokonaan olemasta, kunhan riittävästi olisi elämä päästetty käyntiin ja kylmästi katkaistu virheitteni typeryyden ja uusiutuvuuden vuoksi.

Pari päivää sitten otin itseäni niskasta kiinni. Parin viikon takainen elämäntyyli ja ajatusmallit istuutuivat vankasti jälleen pääni valtaapitäviin penkkeihin ja sain taas elämäni hallintaan. Kaki päivää meni loistavasti. Tänään kuitenkin, kun olin jo tarpeekseni syönyt, avopuolison lähdettyä asioitaan toimittelemaan annoin jostain sairaasta syystä itselleni luvan mennä syömään eilen leipomani sämpylät. Nämä olivat siis täysin ohjeen mukaisesti tehtyjä (valmistuksessa käytetty mm. sokeria sekä öljyä ja juustoraastetta) ja kokoluokaltaan jotain muuta kuin sämpylöitä.

Mieleni teki syödä lämmintä ruokaa, mutta söinkin hedelmää. Sitten vain luovutin kaikki ajatukseni televisiolle ja hetkelliselle mielihyvälle ja menin keittiöön etsimään vielä lämmintä ruokaa, kun teki mieli. Vihaan oikeasti tuota sivulausetta enemmän kuin mitään muuta itsessäni. Päätin sitten huitaista naamaan yhden sämpylän. Sitä syödessäni totesin homman olevan typerää mauttomuutensa vuoksi, joten asian sikseensä jättämisen sijaan jostain anteeksiantamattomasta hetkellisestä mielenhäiriöstä johtuen päätin päällystää puolikkaat voilla. Sen syötyäni pirahti tottakai päässäni "kaikki tai ei mitään"-sireeni soimaan ja söin loputkin sämpylät, päällystäen ne vielä tuhoisammin voilla sekä juustolla.

... tänään meni kutakuinkin näin (kaiken muun lisäksi!)

Illaksi onneksi oli sentään luvassa vielä vähäsen liikuntaa, tosin ei ollenkaan niin paljoa, että olisin ton kaiken kuluttanut. Vähän pyöräilyä, näin sen tytön johon uskon avokkini olevan ihastunut (enkä ihmettele) ja tunsin itseni koko miittingin ajan masentuneeksi manaatiksi, joka vie kaiken tilan ja ilon muilta. Välillä noista aatteista pystyi irtautumaan kun ympärillä oli muuta, mihin piti keskittyä.

Kelalle en ole vieläkään saanut tarinoitua opintojen hidastumissyitä, ehkä sitten huomenaamulla. En saanut eilenkään oikein hoidettua opinnollisia toimia, minkä vuoksi kierin sängyssä ainakin pari tuntia saamatta unta murehtiessani ajanhukkaustani. Tänään kieriskelen sitten syömisten, sen tytön sekä edelleenkin opintojen suhteen saamattomuuden vuoksi.