Jojoefekti

Painoni siis jojoilee koko ajan kymmenyksen ylle ja alle. En vain osaa syödä normaalisti: Jos yritän syödä terveellisesti eli enemmän kuin tavallisesti, menee koko päivä mässyksi. Jos taas yritän syödä sen alle, pysyy tämä linja 2-3 päivää ja sitten olenkin taas mässyilemässä. Itsekuri pettää ja aivot huutaa kaloreita.

Pyrin saamaan painoni olemaan lokakuun alkupuolella nykyistä vähintään neljää kiloa pienempi. Taistelu tulee olemaan kova, jos jo nyt, alipainon rajoilla mutta normaalipainon puolella, keho pistää vastaan. Opinnot onneksi kuitenkin alkavat pian ja tuovat sentään jotain tointa arkeeni.

Tämä stressi on ja pysyy, yksi huoli tosin on nyt vähemmän kun sain kirjat luettua. Päälle on vain ponnahtanut ainakin kolme stressinaihetta lisää - kaksi muiden murhetta, yksi omani. Kela tulee katkaisemaan tukeni, enkä tiedä kuinka menetellä. Töitä en saa (eikä niitä oikein tarjolla olekaan), joten pitänee elää säästöillä ja kituuttaa. Muiden murheisiin lukeutuu äitini rahallisine tilanteineen ja ystäväni sydän- ja arkimurheillaan. Yritän nyt kuitenkin keskittyä opiskeluun ja omaan voimiseeni sekä tavoitteitteni saavuttamiseen niin kovin kuin vain pystyn.

Tavoitteita tälle viikolle:

• liikunnat normaalisti
• parisuhteeseen panostaminen
• vain yksi mässypäivä jos sitäkään
• virastoasioiden hoitelu

Mielenkiintoinen muutos

Keskiviikkona painoni oli laskenut liki kaksi kiloa, eli takaisin kymmenyksen alapuolelle. Ravasin koko tiistai-illan vessassa, vaikken ollut nauttinut tai tehnyt mitään tavallisesta poikkeavaa tai aineenvaihduntaa kiihdyttävää. Ilmeisesti kuitenkin sitten nesteitä lähinnä oli kertynyt.

Olen jokseenkin pysynyt tavoitteissani, vaikkakin tänään olen jo möhlinyt ruokailuni. Ahmin hiilareita ainakin puoli tuntia ja ylitin päivittäisen kalorirajani. Jotenkin kummallisesti en vain osaa tai halua pysähtyä miettimään ahmimisen perimmäistä syytä taikka sitä, onko tuleva toiminta niin järkevää. Kaiken lisäksi tiesin olevani väsynyt ja kaipaavani lisää unta, mutta siltikin päädyin väärään toimintamalliin ja ratkaisuun. Kuin sumussa vain kuljin kädet ojossa ja niihin ruokaa saatuani heitin kaiken äkkiä kurkusta alas, hädin tuskin syömisiäni maistaen. Juuri eilen tein suunnitelmia moisten kohtausten varalle, mutta tositilanteen tullen en näemmä osaa hillitä itseäni. Ehkä ajan kanssa saan harjoiteltua itselleni automaattisen itsekritiikin ja kyseenalaistamisen ahmintakohtauksen koittaessa. Pyrin nyt sitten joka tapauksessa tapahtuneen johdosta olemaan loppupäivän syömättä mitään.

Seuraavaksi voisin vihdoin mennä nukkumaan pienet päiväunet ja sitten ihmetellä, miten elän loppupäivän. Jossain vaiheessa pitäisi raahautua ulkoilemaankin tuonne kosteuteen ja harmauteen - äh.
Tavoitteita tälle viikolle:

• toinen kirja loppuun ainakin pääpiireittäin
• ei herkkuja (korkeintaan limsaa)
• liikuntaa normaalit määrät
• riittävästi unta eli herätyskello metsään

Kirottu kymmenys

Koko viikonloppu meni fyysisyyden kannalta metsään. Söin järkyttävästi järkyttäviin kellonaikoihin järkyttävän rasvaista ja kaloripitoista tavaraa. Kaiken lisäksi perjantain liikuntani jäivät häiriötekijöiden vuoksi mitättömiin mittoihin, lauantaina taasen oli kiirettä ja pakollista kalorienottoa. Eilisen melkein sain kunnialla läpi, mutta sorrun illalla syöpöttelemään television äärellä.

Näin olenkin jälleen tuon tärkeän välietappikymmenykseni yläpuolella, enkä yhtään ihmettele. Lisäksi viimeviikkoiset syöpöttelyt ja kohtuullisen vähäiset liikunnat muistuttelevat itsestään siinä, että minun tekee koko ajan mieli syödä eikä liikunta kiinnosta pätkääkään. Kuitenkin pyrin pitämään kiinni etenkin siitä, ettei meno ylly samanlaiseksi kuin viime viikolla (joka toinen päivä mättöä ja joka toinen liikuntahulluilua ja paastoilua) ja että saan edes puolet liikuntatavoitteistani täyteen.

Tämän viikon pyrin siis palaamaan takaisin normaaliin päivärytmiin ja yritän opiskella mahdollisimman ankarasti. Suurimman ongelman tuottaa tämä motivaationpuute yhdistettynä alituiseen syömishimoon, mikä onkin viime vuosieni elämäntapa ja suurin este tavoitteisiini pääsemiselle. Stressi kasvaa päivä päivältä, mikä taas osaltaan ajaa minua enemmän vanhoihin kaavoihin. Itsekuri on lievästi sanottuna koetuksella.

Tavoitteet tälle viikolle:

• Joka päivä opiskelua vähintään pari tuntia
• Joka päivä liikuntaa edes puolet normaalimäärästä
• Syöminen minimiin 

Väliaikatiedote

Tavoitteet ovat toteutuneet lukemista lukuunottamatta. Jostain syystä nyt vain on jälleen motivaatio sen suhteen täysin kadoksissa. Stressaan koko hommaa niin, että menetän pian intoni! (mahtaako olla mahdollista)

Eilen oli melko rääkkipäivä liikunnan ja syömisten suhteen, paitsi että tulin epähuomiossa syöneeksi satasen enemmän kuin halusin (pakkosyömistä ja vääränlaista puuroa), eikä painokaan sitten tippunut niin paljoa kuin odotin. No, pääasia, että hiukan laski. Pitäisi kyllä kai vaihtaa patterit tuohonkin rakkineeseen, en edes tiedä, kuinka paljon viime kerrasta on aikaa.

Eilen näin anorektikkoystävääni, enkä osaa muuta sanoa kuin että ärsyttää. Ärsyttää sen valehtelu, salailu ja vähättely. Ärsyttää, kun se haukkuu joitain entisiä kavereitaan, joita se on ohimennen nähnyt ja huomannut niiden lihonneen. Ärsyttää, kuinka se esimerkiksi istuu sellaisissa asennoissa, joissa sen raajat näyttää hoikemmalta, imee poskia  ja vatsaa sisään jajaja... Jonain päivänä vielä sanon jotain suoraan.

Huomenna tulee olemaan juhlinnan päivä, enkä tiedä kuinka käyttäytyisin. Rakkaani on täyttänyt tässä viikolla vuosia, ja sitä pitäisi juhlia hänen kanssaan huomenna. Tämä siis tarkoittaa todennäköisesti jotain mässyruokaa sekä alkoholia. Kaiken lisäksi on päivällä sen verran puuhaa, etten taida ehtiä liikkumaan suunnittelemaani määrää. Jälleen siis on tulossa viikon sisälle toinen mässypäivä ja vielä niinkin turvottavalla tavaralla höystettynä. Täytyy katsoa, kuinka käy. Pääsen seuraavaksi varmaan päivittelemään sunnuntaina.

Tavoitteet perjantaille ja lauantaille:

• Pakolliset sosialisoinnit kunnialla läpi
• Lukemista se kaksi tuntia kumpanakin päivänä, kiitos!
• Liikuntaa perusmäärä
• Mahdollisimman vähän syömistä

It hits the porcelain

Itsekuri on vaipunut jonnekin unholaan. Maanantaina oli jälleen armoton mässypäivä, tosin varmaankin lukemat pysyivät tonnin alapuolella. Eilen sain luettua ihan hyvin ja vielä liikuttuakin, enkä syönyt juuri mitään. Aamulla paino olikin melkein kiloa eilistä vähemmän. Kuitenkin taas tänään tuli tehtyä hirveyksiä, söin varmaan yli kahden tonnin edestä vaaleaa leipää, muroja, keksejä, jäätelöä, makaronia... Kävin varmaan kolmesti kumartelemassa posliinijumalalle, tosin niin epäsäännöllisin ajoin ja huonoin tuloksin, ettei kyseinen toiminta auttanut muuhun kuin täyteen tunteeseen. Saan siis jälleen huomenna varautua kauhistukseen aamupunnituksessa.

En mitenkään pyri siihen, että joka toinen päivä olisi armotonta mättöä ja joka toinen mitätöntä syömistä, mutta viikonloppuinen kurittomuus ja sokerihimo ovat jääneet valmiustilaan. En ole edes ollut nälkäinen, on vain tehnyt mieli syödä. Tiedän nyt ainakin, että jos jotain on saatavilla (kuten nyt tuota vaaleaa leipää ja majoneesia yms), tulee jonain hulluna hetkenä heittäydyttyä impulsiiviseksi ja syötyä kaikki pois "kiusaamasta". Olen niin pitkään osannut taas elää ilman tuota heikkoutta, mutta nyt juuri kun olen alkanut saavuttaa tuloksia, pilaan kaiken tekemäni työn omakätisesti. Saatan toki kärsiä jostain ravinnonpuutteesta (tosin en usko näin), mutta varmasti joka tapauksessa suurempana vaikuttajana on itsekurin puute.

Huomenna tulee olemaan päivä tekemistä ja menemistä täynnä ja varmasti kurkkukin niin kipeä, että ruoan koostumuksen suhteen pitää nirsoilla. Jos paino näyttää sitä kirottua kymmenystä tai enemmän, tulee niin sanotusti blogini nimi minulle entistä tutummaksi. Nyt viimeistään alkaa jälleen itsekurin palautus. Huomenna vielä pitäisi nähdä kilpailijani, eli hyvä ystäväni anorektikko, joka on pienempänä kuin koskaan ennen. En kestä, jos olen täysin turvoksissa ja raskaana hänen nähdessään minut pitkästä aikaa. Silti tämä päivä nyt meni kuinka meni.

Miten muka jokin asia voi maistua niin hyvältä, että sen eteen uhraa tuosta noin vain parin kuukauden raadannan? Häpeän itseäni.

Tavoitteita tämän ja huomisen päivän ajaksi:

• Liikuntaa vähintään tunti
• Lukemista vähintään kaksi tuntia
• Tiukka linja syömisten suhteen
• Kunnolla unta

Metsään meni - masentaa

Liikuntaa tuli harjoitettua suunniteltua enemmän ja kirja luettua loppuun, mutta mässäiltyä tuli ihan liikaa (ja ainakin siitä syystä noin kilo lisää elopainoa, kahtena päivänä mässäsin) enkä käynyt katsomassa sukulaisia. Ekana päivänä äitini kauhisteli, kuinka "laihtunut" olen ja kun en suostunut sitten enää yöllä syömään, hän sanoi huolestuvansa. Näin se vain on, että minua pidetään tuon talouden ruoantuhoajana ja seuraavina päivinä sitten omaksuinkin vanhan roolini. Äitini oli ostanut kaikkea moskaa sinne tuhottavakseni ja jostain tuntemattomasta syystä tuhosin kaiken tielleni sattuvan.

Tänään sentään on tullut liikuttua ja syötyä hyvin. Kuitenkin tuo viikonlopun kurikato vielä masentaa ja kauhistuttaa. Miten saatoin olla välittämättä mistään, mikä ihme ajoi minut syömään jäätelöä, keksejä, vaaleaa leipää ja muuta hiilarimoskaa niin kuin viimeistä päivää?? Toki äitini jokseenkin painostaa syömään ja syömään, mutta minä itse olen oma herrani ja voin kyllä kunnioittaa äitiäni muutenkin kuin syömällä hänen rahansa. Kummallista huolenpitoa.

Itseäni eniten siitä syyttää saan, kun olen siihen ahmijan rooliin itseni ajanut. Ensi kerralla vetoan terveellisiin elämäntapoihin ja muihin heppoisiin tekosyihin, moisia ruokaorgioita en tahdo enää koskaan viettää. Tuntui, kuin olisin ollut humalassa.

Tämän päivän ja huomisen tavoitteita:

• Syödä kohtuullisesti
• Lukea vähintään neljä tuntia yhteensä
• Huomenna liikuntaa normaali määrä, mahdollisesti enemmänkin

Loppuviikon tavoitteet

Eilen tuli käytyä lenkillä ja pyöräilemässä yhteensä yli parin tunnin ajan, luettua kirjaa joku viisi-kymmenen sivua ja syötyä kattilallinen sitä hiilarimössöä :D

Tänään lähden kyläilemään, minkä vuoksi laitan loppuviikon tavoitteeni jo nyt tänne:

•  kävelyä ainakin tunti
• se kirja loppuun ja toisen aloitus
• heikossa hapessa olevien sukulaisten luona vierailu
• pysyminen erossa eräästä ihmisestä vierailulla
• korkeintaan yksi herkku päivässä 

Hidasteita, ei esteitä

Kävijälaskuri tuli hankittua, liikunnasta suoritettu kuudesosa ja kirjan luku edennyt jonkun kymmenen sivua (vielä noin 40 jäljellä!) ja nyt on hirvittävät periksiannon hetket käsillä: pitäisi lukea - ei jaksa, väsyttää - ei saa nukuttua, tekee mieli syödä - olen jo syönyt enemmän kuin on ollut tarkoitus, pitäisi keksiä mitä tänään tekee ruoaksi - paniikki.

Kaiken lisäksi poltin noin 45 minuuttia sitten viimeisen tupakkani ja piakkoin pitäisikin lähteä kauppaan. On vain niin nuutunut ja jotenkin välinpitämätön olo. Olen sallinut itselleni muutamia välipäiviä lukemisesta (tähän mennessä jo liikaa), nyt en niitä voi enää pitää. Ruoaksi tahtoisin valmistaa vain wokvihanneksia tai vastaavaa, mutta kaikki ruokailutilanteen osapuolet eivät välttämättä nauttisi noin niukasta ateriasta. Huomenna tulen istumaan "koko päivän" autolla matkustaessani vierailuille ja matkanaikaiset pakolliset syömiset stressaavat.

Tekisi niin vain mieli tehdä jotain megahiilarimättöä ja syödä sitä kattilallinen kaksi, mutta kun olen jo tällä viikolla kerran mässäillyt ja tiedän lauantaina moista toimintaa seuraavan lisää (vierailu)... On kyllä nyt tullut viime aikoina mässyteltyä viikoittain ainakin pariin otteeseen, mutta tuosta tavasta pitäisi päästä irti. En voi sortua nyt syöpöttelemään.

Koulun alku ja tuleva työhaastattelu aiheuttavat tällä hetkellä kuitenkin suurimman päänvaivani. Ehkä tämä tästä - toivottavasti.

Ei paluuta entiseen

Maanantaina itselleni asettamat tavoitteet tulivat saavutetuiksi sitä lenkkiä lukuunottamatta - sen sijaan kuljin kaupungilla semmoisen kolmisen tuntia.

Olen nyt viimeisen parin viikon ajan pysynyt erään niinsanotun painokymmenyksen alapuolella (tai siis aamupainoni), ja haaveissani ja pyrkimyksissäni aion elää tuon rajan alapuolella niin pitkään kuin vain mahdollista. Huvittavaa, että nyt jo panikoin sitä nelissäkymmenissä tulevaa hormonien heittelehtimistä, mikä viimeistäänkin aiheuttaa väistämättä painonnousua. Vanhuusiällä kuitenkin terveellinen painoindeksi on muutamaa yksikköä nuorten indeksisuosituksia suurempi, minkä takia stressaan melko turhaan.

Eilen oli mässypäivä: kävin ulkona syömässä aasialaista eli rasva-yms. tuhoruokaa ja sen jälkeen ostin vielä noin 300 grammaa irtokarkkeja ja söin lähes kaiken. Kuitenkin aamupaino nousi eilisestä vain 100 grammaa, minkä vuoksi olen hyvin tyytyväinen ja olen yhäkin siis tuon erään rajapyykkini alapuolella. Olisi kuitenkin parempi, jos saisin pidettyä näitä mässypäiviä vain korkeintaan yhden viikossa - eilinenkin oli kyllä olosuhteiden ja impulsiivisuuden tulosta.

Tänään suunnitelmissa on ainakin lukeminen ja jumppaaminen, lisäksi erinäisiä kotiaskareita. Pitäisi myöskin kehittää joku tekosyy käydä asunnon ulkopuolella, sillä pyrin pyöräilemään kuutena päivänä viikossa. Viikonlopuksi on luvassa sukulaisvierailuja, mutta silti pyrin toteuttamaan seuraavat asiat viikon loppuun mennessä:

• kävelyä, hölkkää ja juoksua kaksi tuntia (kahtena päivänä)
• kirjan loppuun lukeminen
• herkuista pitäytyminen vierailuilla (tulee olemaan suuri haaste keksiä tekosyitä)
• mahdollisesti kävijälaskurin hankkiminen tänne

Uusi alku

Maanantai tarkoittaa minulle aina joko viikon täyttä onnistumista taikka pilalle menoa, ja aloittamalla tämän blogin yritän saada viikkoihini kuria. Olen siis yliopisto-opiskelija, joka on jälleen tajunnut olevansa väärällä alalla. Jo kaksi vuotta olen opiskellut yliopistoissa, aiemmin vielä huonommalta tuntuvalla alalla. En ole tältä vuodelta saanut opintopisteitä tarpeeksi, minkä vuoksi Kela tulee katkaisemaan tukeni. En tiedä, mitä teen, jollen tämän vuoden aikana saa vaihdettua alaa minua kiinnostavammaksi.

Tulevan rahanpuutteen vuoksi olisi varsin loistavaa opetella suhtautumaan ruokaan terveellisesti, eikä ahmia kaappeja tyhjäksi yhdessä illassa ja niin pois päin. Ongelmani ruoan kanssa ovat alkaneet yläasteella viimeistäänkin ja viime vuosina meno on alkanut käydä totisemmaksi. Stressaan herkästi ja minulla on tapana purkaa tunteeni syömiseen.

Olen viime aikoina pyrkinyt harrastamaan urheilua, joka on aina ollut minulle suoranaista pakkopullaa. Ilokseni olen huomannut juoksemisen tuntuvan varsin miellyttävältä paineiden purkamisen kannalta ja parhaillaan suoritankin hidasta mutta aloittelijoille (ja varmaankin myöskin tupakoiville) tarkoitettua juoksuohjelmaa. Kaipaisin vielä lihaskuntoa mukaan, minkä vuoksi taidan osallistua jollekin kurssille kansalaisopistossa.

Tämä blogi tulee sisältämään etenkin tunteenpurkauksia ja suunnitelmia. Muuta en osaa tähän hätään sanoa.

Tänään on suunnitelmissa

• lukea
• käydä lenkillä
• syödä terveellisesti (en tahdo tämän enempää asiaa avata ainakaan tällä hetkellä)