Vihdoin

Paino on junnannut, tippunut ja noussut, mutta voin sanoa laihtuneeni ainakin kaksi kiloa joulunjälkeisen normaalirytmiin palautumisen ansiosta. Naurettavan vähän. Tämä johtuu siitä, että (hiilari)ahmintapäiviä on ollut viikoittain ainakin pari, eikä oksentamaan pääse lähes koskaan avopuolison läsnäolon vuoksi. Tällä viikolla kuitenkin sitten kun menin ruisleipää syömään ja avokki oli asioilla, sain pitkästä aikaa tyhjentää itseäni kaikessa rauhassa. What a dream life.

Tämänpäiväisestä aamupainosta pudotettavaa on noin 11 kiloa, jotta voin olla onnellinen. Tosin näin eilen yliopistolla niin ihanan laihan ja pitkän neidon, etten ole koskaan livenä niin unelmallista kehoa kellään nähnyt. Valehtelematta tuo kyseinen henkilö saattoi olla jopa tähän kappaleeseen liitetyn kuvan henkilöä (maailman yleisin/ensimmäinen thinspokuva ehkä) laihempi <3 Ja tämä näky sitten illalla itseäni peilistä kauhistellessani palasi mieleeni. Realiteettishokki iski ja toi mukanaan armottoman masennuksen: en voi koskaan olla tuollainen. Nickini mukaisesti olen lyhyt ja leveä, en voi koskaan olla narunohut ja piilotella pystyyn asetetun paperiliuskan tai lyhtypylvään takana.

Tästä kaikesta huolimatta aion huomenna pitää armottoman mättöpäiväni, jota olen liki kolme viikkoa suunnitellut: irtokarkkeja, omatekoista pitsaa, alkoholia ja ehkä vielä lisäksi suklaata (viimeisintä artikkelia tuli jo maanantaina tuhottua levyllinen, mutta päivän ainoana ateriana hyväksyin sen...)

Tämän kuun loppuun mennessä pitää olla painoa pudonnut vähintään 3,5 kiloa. Olen tässä kironnut laihtumistahtini hitautta, mutta loppujen lopuksi on kyllä omalla kohdallani parempi edetä hitaasti, jotteivät kaikki viimeisetkin lihasten rippeet haihdu. Olen myöskin viimeisen parin viikon aikana saanut "ryöstettyä" itselleni muutaman liikuntahetken, ja olen jäänyt jo koukkuun. En missään nimessä tahdo päätyä 'laihaläskiksi', pidin syksyisestä tilastani (ollessani pienimmilläni ikinä), kun vatsalihakset näkyivät selkeästi ilman niiden jännitystä jne. En kylläkään mitään sporttista kehoa ole havittelemassa, mutta vähän lihaksia saa olla. No, katsotaan nyt miltä sitten tuntuu kun olen jälleen niissä mitoissa. En usko, että tulen ikinä olemaan kehooni täysin tyytyväinen, mutta aion vähintäänkin pyrkiä täydellisyyteen voidakseni todeta silloisen olotilani.

Jännitystä ja ahdistusta. Viikonlopulle ei ole suunnitelmia... Siis syömisten suhteen. Pitsaa ajattelin syödä vielä krapulapäivänäkin, mutta siihen se mättö saa jäädä. Lisäksi jännitystä ja ahdistusta tuo elämään jokavuotinen kesätyön hankintahätä. Mitäs piti viettää kesiä lukien pääsykokeisiin sen sijaan, että olisin hankkinut jotain virallista työtä.