Tästä painosta siis tänä vuonna on pudotettavaa vielä 12kg, jolloin olen finaalissa tavoitteessani. Tietenkin asetan itselleni välitavoitteita, jotta varsinainen tavoite ei tunnu niin kaukaiselta. Olen myöskin suunnitellut pitäväni hieman löysempää linjaa syömisten suhteen, syksyllä se meni niin äärimmäisyyksiin että yksi puurolautanen aiheutti pystysuoran ja pitkäkestoisen alamäen. Tällä hetkellä en esimerkiksi kammoa ihan kaikkea ruokaa ja mässykohtauksessa menee mitä vain, kanaruokaakin, josta olen pidättäytynyt jo jonkin aikaa (pari kertaa armottomassa mässyhimossa on tullut syötyä poikakaverin pitsaa, joka sisältää aina kanaa). Pyrin pitämään ainakin kerran, korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa kunnon mässypäivän (=alkoholia, pitsaa, karkkia) niin aineenvaihdunnan kuin mielihalujen kurissapidon vuoksi.Olennaisinta jälleen olisi aloittaa siis säännöllinen liikunta, muut rutiinini kun olen jo saanut takaisin päiväjärjestykseen. Avokki yrittääkin kovasti nyt löytää työharjoittelupaikkaa, enkä ole koskaan niin kovasti toivonut hänen sellaista löytävän. Ostin tuossa tännekotiin tullessa itselleni sellaisen kuukausibussikortin, jolla pääsen kuukauden ajan kulkemaan paikallisbussilla niin paljon kuin haluan. Nyt olenkin sitä jo kironnut, sillä voisin yhtä hyvin kävellä (paitsi jos on liian kylmä, eli koko ajan :D) - täältä on viitisen kilometriä keskustaan, ja aionkin alkaa kulkea ensi viikon niin, että korvaan toisen bussimatkan kävelyllä. Tulisin siis kävelemään ainakin sen viitisen kilometriä päivässä. Kunhan vain makuperseilykohtaus ja pihiys (pakko kulkea bussikortilla kun sellaisen on ostanut (päälle 50e)) eivät iskisi.
Aion edetä nyt siis hitaasti laihdutuksen suhteen, yritän vain toukokuuksi saavuttaa tavoitteeni. Pitäisi jokin kesätyöpaikka kyllä repiä jo tässä kuussa - hitto. Hyvä niille, joilla on kokemusta. Itselläni kun ei ole paljoa virallista työkokemusta - olen ollut tuttavilla "pimeissä töissä", joista ei ole todistuksia - ja nykyään ei palkata töihin, jos ei ole työkokemusta tai alan koulutusta. Miten hemmetissä sitä kokemusta saa, jos ei kukaan ota töihin???
![]() |
| "Optimismi" |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti