Ei edes säälittävää

Olen elellyt tässä jo noin kuukauden täysin pohjamudissa: paino on korkeimmillaan ikinä ja silti vedän naamariin hiilareita ja nannaa ynnä muuta paskaa. Koulu ei ole kiinnostanut yhtään sen enempää kuin ABC-linjan vetäminen. Inhoan kroppaani enemmän kuin ikinä, mutta silti en osaa lopettaa ahmintaani.

Joka viikko olen oksentanut noin kerran, enemmän jos mahdollista. Ulkoilua/lenkkeilyä en ole vieläkään aloittanut, mutta olen tuskastellen pyrkinyt lieventämään pahaa oloani jumppaamalla säännöllisesti.

Vihdoinkin kuitenkin olen saanut alta pois pari suurta stressoria koulun suhteen: kävin katsomassa yhtä kirjatenttiä (menen kyllä uusimaan sen) ja olen saanut kirjoitettua kauan kummitelleen esitelmän. Toki on vielä muitakin tenttejä ja kirjoitelmia tulossa, mutta nyt jotenkin jännästi alan olla taas innoissani koulusta.

Myös alituisen myrskytuulen laantuminen ja kelien lämpeneminen kiljuu minua laittamaan lenkkarit jalkaan ja lähtemään ulos edes kävelylle. Olenkin aikatauluttanut itselleni huomiseksi semmoisen ulkoiluhetken, jolloin käyn katsomassa perus lenkkireittini kunnon. En todellakaan ole lähdössä hölkkäilemään loskalle ja jäälle, jotenka huomenna tarkistan juuri teitten kunnon.

Muita blogeja, foorumeita tai palstoja en ole myöskään uskaltanut katsella varmaan kuukauteen johtuen juurikin omasta alavireestäni. Jos nyt menisin jotain foorumijuttuja lukemaan, en varmaan lähtisi tälläkään viikolla kouluun yhtenäkään päivänä. Tiedän jo ennestään olevani valas, mutta että verrattuna ihmisiin, jotka ovat oman tavoitepainoni alapuolella.. x(

Loppurutistusta en voi vielä väittää käynnistäväni, sillä syömävire on mikä on. Kunhan saan viikon oltua ilman mättöpäiviä, tiedän olevani voittosuunnalla. Toki tavoitteena on laihtua kesäksi niin paljon kuin mahdollista, mutta pyrin ensin eliminoimaan itsestäni ruoan rakastajan ja omaksumaan vanhan ruoan pelkääjän itseeni. Muuten repsahdan heti ensimmäisen kiusauksen tullessa vastaan.

Tämmöstä. Vaikken niin usein kirjoittelisikaan, en ole ainakaan seuraavaan pariin vuoteen vielä tahdonalaisesti poistumassa tästä maailmasta. En vain nyt kestä yhtään ylimääräistä sosialisointia ja muistutusta omasta luuseriudestani, en edes virtuaalimaailmassa.

Viimeinen mättöpäivä

Pitkäaikaiset toiveeni ja lausumattomat "rukoukseni" ottivat viimein onkeensa: poikaystäväni sai töitä. Päivät eivät ole pitkiä, mutta maaliskuun alusta saan enemmän omaa aikaa itselleni. Suunnitelmiini kuuluu täten toistaiseksi vähintäänkin arkipäivittäin tapahtuva liikuntarutiini ja mahdollisesti yksi paastopäivä viikkoa kohden.

Täten päätin, että vietän "mätöttömän maaliskuun". Aion siis elää maaliskuun ilman minkäänmoisia herkkuja ja mielellään ahmimatta. Voisin alkaa pitää jopa kirjaa hyvin menneistä päivistä, siis päivistä, jolloin en ole edes syönyt liikaa tavallista ruokaa. Liikunta todella pitää yllä vireämpää mielialaa, ja olenkin yllättävän luottavainen kuun "kuurin" onnistumisen suhteen.

Aion vielä tämän kuun loppuun syödä vapaammin, sillä olen piakkoin lähdössä sukuloimaan eli suomennettuna ruoan tyrkytyksen tiluksille. Tänään vietin armottoman mättöpäivän, eli ahmin karkkia, keksejä, pitsaa ynnä muuta hiilarimoskaa ja "sain" pitkästä aikaa maistella mahahappoja. Olen varmaan viimeksi joskus häröilyni alkuaikoina tyhjentänyt itseni täysin.

Vaikka oman vapaa-ajan puutteen aiheuttama stressi tuleekin siis vähenemään vähintäänkin jonkin verran, on tietysti jälleen muita stressoreita ilmaantunut elämääni ajankohdasta johtuen. Pian alkaa olla kunnon ulkoilukelit (=alle 20 astetta pakkasta jatkuvasti) ja pitää aloittaa taas juoksemisen opettelu. Kaltaiseltani persoonalta olisi tutuille hyvin omituista kuulla, että jopa nautin lenkkeilystä, kunhan saan sen alkuun. Aloittamisen lykkääntyminen tässä asiassa siis aiheuttaa stressiä tai ahdistusta, kuinka vain sitä haluaa nimittää. Toinen alituinen stressin aiheuttaja olen minä itse siinäkin mielessä, että en ole varma kaikista aikatauluistani. Tenttipäivät hukkuvat surkeaan kalenterointiini. En vain osaa kirjoittaa kaikkea ylös, kun luotan niin paljon muistiini, enkä kuitenkaan tule katsoneeksi kalenteriani, vaikka sitä täyttäisinkin varmasti juurikin tottumuksen vuoksi. Lisäksi on se kesätyöpaikan metsästys, josta en edes ala vuodattamaan tuskiani.

Olotila on nyt mukavan raukea, väsynyt ja päättäväinen kaikkien suunnitelmieni vuoksi. Maaliskuun alussa lisään blogini kylkeen jonkinmoisen ahmimattomien päivien laskurin ja toivon sen pitävän minut vielä paremmin kurissa. Btw vaa'alla en ole käynyt varmaan pariin viikkoon, enkä oikeastaan haluakaan nähdä sitä surmaavan suurta lukemaa...

Kas näin lihotaan

Tämmöinen väliaikapäivitys tiedossa... Eli tossa maanantaina tai tiistaina menin leipomaan pellillisen leipää ja söin itse kaiken. Vielä voilla ja juustolla höystettynä. Muut päivät meni oikeastaan jopa hyvin, mutta sitten eilen päätti poikakaverini kokata kunnon aterian, eli voissa paistettuja kasviksia, vispipuuroa ja kaurakeksejä. Kasvikset ja vispipuuro meni alkupäivästä, ja laukaisivat täydellisen mätön, jonka johdosta söin sitten vielä runsaasti ruisleipää voilla ja juustolla ynnä muuta. Illalla/yöllä tuo sitten teki vielä keksejä, joista söin palaneimmat, joita ei ollut mitään kamalan vähää.


En ole vieläkään päässyt testaamaan jumppavideoitani, enkä muutenkaan ole paljoa liikkunut. No, yhtenä päivänä kuljeskelin kaupungilla semmoiset viisi tuntia, mutta tuosta aktiivista liikuntaa oli ehkä tunti jos sitäkään. Syömiset ovat menneet hyvin kun olen saanut pidettyä tiukkaa linjaa yllä.

Itse itselleni asettamat painorajat säilyvät näistä hulluista ahmintapäivistä huolimatta. Helppoa ei tule olemaan, mutta yritän hukuttaa aikani rästihommien puuhasteluun ja unohtaa syömisen kokonaan.

Kantapään kautta

Mättöpäivä oli siis torstaina, ja sen johdosta meni koko viikonloppu pilalle. Joka päivä tuli sitten syöpöteltyä kaiken maailman hiilarimoskaa, lähinnä siis leipää, makaronia ja jopa sipsejäkin. Painon punnitsin tuossa lauantaina ja oli noussut päälle kilon. Sen jälkeen en ole uskaltautunut, sillä tiedän tuon tiedon romahduttavan minut täysin.

Tajusin kuitenkin taas, kuinka kamala olo mättämisestä tulee, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Lisäksi tietoni liikunnan tuomasta ilosta vahvistui. Ajoittain vain kun tulee syötyä paljon hiilareita, koko järki ja tajunta sumenee, ja Adephagiani ottaa vallan. Hiilareihin koukuttuu, eikä niiden syömistä sitten noin vaan katkaistakaan jos koko talous tursuaa pullasorsien lempiruokaa.

Opin kuitenkin periaatteessa kaksi "uutta" asiaa viikonloppuna, erään sanonnan ja erään tekniikan. Mässäilyni hoidan vastedes täydessä yksinäisyydessä, mahdollisesti kuitenkin niin, että avokki on kotona, ja nollaan mässäilyni. En ala tässä sen enempää kuvailla, koska en tahdo ketään kannustaa mihinkään sairaisiin rituaaleihin syömishäirön hankkimiseksi (, koska ensinnäkään sellaista ei voi itselleen väkisin hankkia mielestäni ja lisäksi en tahdo edistää millään tavalla proanojen toimintaa). Sanonnan taas sitten voisi oikeastaan vääntää siihenkin muotoon, että "tyyntä myrskyn edellä". Elämä ei ole helppoa, kun kaikkea pyörittää pakkomielle. Hetkeksikään ei saa herpaantua.

Postissa tuli jumppadvdpakettini enkä malta odottaa, että pääsen kokeilemaan sitä. Avokki kun ei vieläkään ole saanut mitään päivittäistä hommaa itselleen (siis mikä pitäisi hänet poissa kotoa), en ole ainakaan vielä päässyt testaamaan settiäni. Voisinpa usuttaa tuon kaupungille joitain asioita toimittamaan niin saisin ainakin hetken rauhan. Ulkona on taas niin kylmä, etten tänään ainakaan lähde minkäänmoiselle kävelyretkelle. Kaupungilla pitää käydä, mutta en laske semmoista parin-kolmen kilsan kävelyä, mikä minun tulee siellä tehdä päästäkseni kirjastolle ja kauppaan, varsinaiseksi liikunnaksi. Jos olisi vielä toimiva askelmittari, laskisin toki kaikki päivän mittaan tulleet askeleet, mutta kun tuo ainoa mittarini käväisi pesukoneessa, ei se ole oikein luotettavasti enää toiminut.

Vaakaankin voisin vaihtaa patterit, kun huutelee välillä Low'ta. Nyt tähän vielä liitän ne vaa'an käyttöohjeet, tai siis toimintaohjeet oikean painon mittaamiseen:

Näin mittaat todellisen painosi:

• Punnitse itsesi aina samassa tilassa, eli esim. aamupalan/vessan jälkeen samat vaatteet päällä tai alasti, vatsassa oleva ruoka/juoma sekä yllä olevat vaatteet nostavat painoa aina jonkin verran. Näin ollen "todellinen paino" on aamupaino tyhjällä vatsalla, mielellään myös muu keho nesteistä ja massoista tyhjänä sekä ilman sen suurempaa vaatekertaa yllä.
• Varmista, että vaaka on tasaisella alustalla. Tietääkseni tämä täsmää niin mekaanisten kuin digitaalistenkin vaakojen kohdalla. Omassa vaa'assani on jalkoina sellaiset naksuvat nappulat, joten vaa'an kulmista kevyesti painamalla huomaan, keikkuuko vaaka eli onko alusta epätasainen.
• Älä vaihtele paljon vaa'an paikkaa, äläkä sijoita sitä kosteaan tilaan. Jotkin vaa'at tosiaan täytyy ns. nollata, jos niiden paikkaa vaihtaa, ja ainakin digitaalivaa'at häiriintyvät kosteasta ympäristöstä.
• Käytä aina mahdollisimman uusia paristoja. Jos esimerkiksi punnitsee itsensä päivittäin, suosittelisin vaihtamaan paristot aina kuukauden tai kahden välein. On myös huomioitava, että jos ostaa uuden vaa'an, joka sisältää tehdasparistot, kannattaa paristot vaihtaa uusiin. Tehdasparistojen laatu on usein heikko ja oikeastaan tarkoitettu vain testikäyttöön (siis siihen, että toimiiko kyseinen yksilö ollenkaan).
• Jos haluat mahdollisimman tarkan tuloksen, suosittelen vaihtamaan mekaanisen vaa'an digitaalivaakaan. On sanottu, että mekaaninen vaaka (siis sellainen, missä jonkinlainen viisari osoittaa numerolaatalta painon) valehtelee aina puolen kilon verran.
• Yksilökohtaisemmat tiedot löytyvät vaa'an käyttöohjeesta, joka usein sisältyy kuljetuslaatikkoon. Näillä tiedoilla tarkoitan esimerkiksi vaa'an nollaamista sekä muuta toiminnallista tietoa. Usein myös perus punnitusohjeetkin löytyvät käyttöohjeista.

Vihdoin

Paino on junnannut, tippunut ja noussut, mutta voin sanoa laihtuneeni ainakin kaksi kiloa joulunjälkeisen normaalirytmiin palautumisen ansiosta. Naurettavan vähän. Tämä johtuu siitä, että (hiilari)ahmintapäiviä on ollut viikoittain ainakin pari, eikä oksentamaan pääse lähes koskaan avopuolison läsnäolon vuoksi. Tällä viikolla kuitenkin sitten kun menin ruisleipää syömään ja avokki oli asioilla, sain pitkästä aikaa tyhjentää itseäni kaikessa rauhassa. What a dream life.

Tämänpäiväisestä aamupainosta pudotettavaa on noin 11 kiloa, jotta voin olla onnellinen. Tosin näin eilen yliopistolla niin ihanan laihan ja pitkän neidon, etten ole koskaan livenä niin unelmallista kehoa kellään nähnyt. Valehtelematta tuo kyseinen henkilö saattoi olla jopa tähän kappaleeseen liitetyn kuvan henkilöä (maailman yleisin/ensimmäinen thinspokuva ehkä) laihempi <3 Ja tämä näky sitten illalla itseäni peilistä kauhistellessani palasi mieleeni. Realiteettishokki iski ja toi mukanaan armottoman masennuksen: en voi koskaan olla tuollainen. Nickini mukaisesti olen lyhyt ja leveä, en voi koskaan olla narunohut ja piilotella pystyyn asetetun paperiliuskan tai lyhtypylvään takana.

Tästä kaikesta huolimatta aion huomenna pitää armottoman mättöpäiväni, jota olen liki kolme viikkoa suunnitellut: irtokarkkeja, omatekoista pitsaa, alkoholia ja ehkä vielä lisäksi suklaata (viimeisintä artikkelia tuli jo maanantaina tuhottua levyllinen, mutta päivän ainoana ateriana hyväksyin sen...)

Tämän kuun loppuun mennessä pitää olla painoa pudonnut vähintään 3,5 kiloa. Olen tässä kironnut laihtumistahtini hitautta, mutta loppujen lopuksi on kyllä omalla kohdallani parempi edetä hitaasti, jotteivät kaikki viimeisetkin lihasten rippeet haihdu. Olen myöskin viimeisen parin viikon aikana saanut "ryöstettyä" itselleni muutaman liikuntahetken, ja olen jäänyt jo koukkuun. En missään nimessä tahdo päätyä 'laihaläskiksi', pidin syksyisestä tilastani (ollessani pienimmilläni ikinä), kun vatsalihakset näkyivät selkeästi ilman niiden jännitystä jne. En kylläkään mitään sporttista kehoa ole havittelemassa, mutta vähän lihaksia saa olla. No, katsotaan nyt miltä sitten tuntuu kun olen jälleen niissä mitoissa. En usko, että tulen ikinä olemaan kehooni täysin tyytyväinen, mutta aion vähintäänkin pyrkiä täydellisyyteen voidakseni todeta silloisen olotilani.

Jännitystä ja ahdistusta. Viikonlopulle ei ole suunnitelmia... Siis syömisten suhteen. Pitsaa ajattelin syödä vielä krapulapäivänäkin, mutta siihen se mättö saa jäädä. Lisäksi jännitystä ja ahdistusta tuo elämään jokavuotinen kesätyön hankintahätä. Mitäs piti viettää kesiä lukien pääsykokeisiin sen sijaan, että olisin hankkinut jotain virallista työtä.

Suht turha teksti

Syömiset ovat menneet hyvin, olen pysynyt päätöksissäni ja syönyt ihan hyvinkin jopa. Eilen jonkin lukemani perusteella päätin syödä paljon leipää, ja se meni hieman överiksi. Tänäänkin meni sitten vielä jälkihimoissa pari palaa. Leivästä kun taas osaan irtautua, alan olla tyytyväinen.

Mutta se liikunta. Ulkona on niin kylmää, etten halua sinne lähteä ellei pakko ole. Kotona ei voi jumpata, kun avokki on työttömänä melkein kaiket päivät kotona. Tänään juuri varmistui, että yhteen työhön ei ainakaan voi mennä, eikä muuta sopivaa ole tällä hetkellä tarjolla.

Sunnuntaina tai lauantaina, kun pitäisi olla lämpimämpää, menen kävelylle. Vaikka edes ihan lyhyelle. Irtaudun vihdoinkin siitä, että sanon vain "pitäisi sitä ja pitäisi tätä" ja alan oikeasti tehdä. Askel- tai sykemittari innostaisi vielä enemmän liikkumaan, sen tiedän. En vain raaski ainakaan tällä hetkellä sellaista hankkia, kun on niin paljon muita hankintoja juuri nyt edessä.

Esimerkiksi ensi viikolla pidän armottoman mättöpäivän, jos tänä sunnuntaina painoni on sunnuntaiksi asettamassani tavoitteessa. Läpäisin jo kiitettävästi toiseksi vaatimukseksi asettamani kokeen, mutta tärkeämpi on tuo painoasia. No, kuitenkin suunnitelmissa olisi juoda vähän alkomahoolia, syödä pitsaa, suklaata sekä mahdollisesti irtokarkkia ja katsoa leffa. Hemmottelupäivä, jota en ole ansainnut ainakaan muiden kouluasioiden perusteella - vaikka mitä kirjallisuutta olisi luettavana (mm. kirjatentti ensi kuun alussa), että petrattavaa riittää.

Toivottavasti kestän ensi viikkoon asti. Ei siinä mitään toivoa tarvita, vaan tekemistä!!! Tänä vuonna irtaudun sanasta "pitäisi".

Täällä taas

Olen saanut painoni nyt putoamaan "normaaliin", eli lähtökohtaani, vaikka olenkin yhä silkkaa silavaa. Avopuolisoni on tällä hetkellä työttlmänä, minkä vuoksi en ole saanut jumpparutiiniani alkuun. En vain oikein nauti siitä, kun hän on paikalla ja mahdollisesti näkemässä pakkomielteisiä toimituksiani. En ole esimerkiksi ikinä kuvitellutkaan oksentavani hänen paikallaollessaan, enkä tule niin ikinä tekemäänkään.

Tästä painosta siis tänä vuonna on pudotettavaa vielä 12kg, jolloin olen finaalissa tavoitteessani. Tietenkin asetan itselleni välitavoitteita, jotta varsinainen tavoite ei tunnu niin kaukaiselta. Olen myöskin suunnitellut pitäväni hieman löysempää linjaa syömisten suhteen, syksyllä se meni niin äärimmäisyyksiin että yksi puurolautanen aiheutti pystysuoran ja pitkäkestoisen alamäen. Tällä hetkellä en esimerkiksi kammoa ihan kaikkea ruokaa ja mässykohtauksessa menee mitä vain, kanaruokaakin, josta olen pidättäytynyt jo jonkin aikaa (pari kertaa armottomassa mässyhimossa on tullut syötyä poikakaverin pitsaa, joka sisältää aina kanaa). Pyrin pitämään ainakin kerran, korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa kunnon mässypäivän (=alkoholia, pitsaa, karkkia) niin aineenvaihdunnan kuin mielihalujen kurissapidon vuoksi.

Olennaisinta jälleen olisi aloittaa siis säännöllinen liikunta, muut rutiinini kun olen jo saanut takaisin päiväjärjestykseen. Avokki yrittääkin kovasti nyt löytää työharjoittelupaikkaa, enkä ole koskaan niin kovasti toivonut hänen sellaista löytävän. Ostin tuossa tännekotiin tullessa itselleni sellaisen kuukausibussikortin, jolla pääsen kuukauden ajan kulkemaan paikallisbussilla niin paljon kuin haluan. Nyt olenkin sitä jo kironnut, sillä voisin yhtä hyvin kävellä (paitsi jos on liian kylmä, eli koko ajan :D) - täältä on viitisen kilometriä keskustaan, ja aionkin alkaa kulkea ensi viikon niin, että korvaan toisen bussimatkan kävelyllä. Tulisin siis kävelemään ainakin sen viitisen kilometriä päivässä. Kunhan vain makuperseilykohtaus ja pihiys (pakko kulkea bussikortilla kun sellaisen on ostanut (päälle 50e)) eivät iskisi.

Aion edetä nyt siis hitaasti laihdutuksen suhteen, yritän vain toukokuuksi saavuttaa tavoitteeni. Pitäisi jokin kesätyöpaikka kyllä repiä jo tässä kuussa - hitto. Hyvä niille, joilla on kokemusta. Itselläni kun ei ole paljoa virallista työkokemusta - olen ollut tuttavilla "pimeissä töissä", joista ei ole todistuksia - ja nykyään ei palkata töihin, jos ei ole työkokemusta tai alan koulutusta. Miten hemmetissä sitä kokemusta saa, jos ei kukaan ota töihin???

"Optimismi"

Noh, optimismilla pitäisi rynniä vaikka läpi harmaan kiven (huom. saattaa aiheuttaa ongelmia vakaille pessimisteille, joihin itse ainakin kuulemma lukeudun). Kaikille lukijoilleni tahdon nyt viimeistään toivottaa oikein hyvää, tuloksekasta ja optimistista uutta vuotta :)